Tältä sivulta löydät tietoa useista kylistä, jotka kuuluvat alueeseen Mäntsälä, Pukkila, Sipoo, Orimattila, Porvoo.
Mäntsälän kyliin kuuluu esimerkiksi Numminen, jonka muodostaa Mustijoen virtaan seuraavat kolme kartanoa, Alikartano, Ylikartano ja Nordbo. Joesta löytyy istutettua kirjolohta ja arvokalaa ja kylässä on suosittu melontareitti. 1 550 asukkaan kylästä löytyy myös asiamiesposti, kauppa, kesäkahvila ja seurojentalo, jossa esimerkiksi kyläyhdistys ja urheiluseura toimivat.
Ohkola on 3 150 asukkaan kylä, josta löytyy kaksi peruskoulua, nuorisoseura, sairaala, VPK, nukketeatteri ja kesäteatteri. Kylän työväentalolta sai alkunsa Mäntsälän kapina, eikä työväentalosta ole kuin rauniot jäljellä todistamassa historiallista tapahtumaa. Muita paikallisia kyliä ovat esimerkiksi Arvo-Jokelanseutu sekä Hirvivaara.
Porvoo sisältää runsaasti kyliä, esimerkiksi Emäsalon. Nimitys koskee sekä saarta, jolla kylä sijaitsee, että 400 asukkaan kylää. Tämä kylä on suurimmaksi osin ruotsinkielinen ja paikka on suosittua kesämökkialuetta. Saarelle vie nykyisin silta, joka helpottaa autoliikennettä aikaisemman lossin sijaan. Myös kolme muuta kylää löytyy samalta saarelta.
Hinthaaraa asuttaa reilut tuhat asukasta. Kylän ruotsinkielisestä nimestä on myös juonnettu suomenkielinen versio ja alunperin nimi tarkoittaa naarashirven karvatupsua. Kylästä on löytynyt todisteita asutuksesta jo vasarakiveskulttuurin ajalta.
Kerkkoo on Porvoonjokilaakson kansallismaisemassa oleva idyllinen kylä. Alueelta löytyy paljon merkkejä kivikautisista asuinpaikoista ja näitä on tutkittu useina vuosina arkeologisin kaivauksin. Nykyään alueella asuu 800 ihmistä, joihin kuuluu myös neljä olympiavoittajaa ja kolme olympiamitalistia.
Muita kyliä alueella on esimerkiksi Espoo-Piirlahti-Åby, Uddas, Tarkkinen ja Pohjois-Porvooseen kuuluvat Vahamoisio, Tuorila, Virtaala, Kaarenkylä ja Saksala.
Pukkilan kirkonkylän on idyllinen pieni kylä, jonka maisemaa halkoo sen lävitse virtaava Porvoonjoki ja joen rannalle pystytetty kirkko.
Sipoosta kyliin kuuluu Hindsby sekä Sibbo Skärgårds Öförening. Hindsby sai alkunsa 1200-luvulla ja saavutti Sipoon suurimman kylän tittelin 1300-luvulla. Maanviljely on ollut alueen pääelinkeino ja se on jatkunut nykypäivään asti.
Orimattilasta löytyvä Villikkala on ottanut tavoitteeksi pitää elämää ja toimintaa yllä kylätoiminnalla ja vuonna 2006 kylä valittiin kymmenenneksi Päijät-Hämeen vuoden kyläksi. Kulttuurihistoriallisia kohteita kylästä löytyy kaksi, Rasinmäen rinteet ja Villikkalan mylly.